Aloitteet

Munkkiniemen puistotien alueen parantaminen   Munkkiniemen puistotie ja sen ympäristö ovat kaupunkiteknisesti ja kaupunkikuvallisesti rapistuneet vuosien varrella. Puistotien valaistus ja kevyenliikenteen päällystys eivät ole riittävän hyvässä kunnossa. Myös alueen viihtyvyyttä tulee parantaa, jotta se voi palvella paremmin alueen asukkaita, yrittäjiä, turisteja ja satunnaisia kävelijöitä sekä pyöräilijöitä paremmin. Ehdotan, että Helsingin Read more…

Heikki Hurstin ruoka-avun jatkamisen turvaaminen

Julkaistu aloitesovelluksessa 25.1.2018 käsittelyssä. Heikki Hurstin leipäjonojen asiakasmäärät ovat kymmenkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Erilaiset leikkaukset ovat koskettaneet eniten vähäosaisia; mm. eläkeläisiä, työttömiä ja opintotuen varassa olevia opiskelijoita. Hurstin valinta jakaa Helsingin Kalliossa ruokaa vähävaraisille keskiviikkoisin ja perjantaisin. Heikki Hurstin isän Veikko Hurstin vuonna 1967 aloittama toiminta on vaarassa loppua, vaikka esimerkiksi Read more…

Valtuustoaloitteeni

Asukas-ja yhdistystiloja Tapulikaupunkiin Tapulikaupungissa on sekä omistus-, että vuokrataloja. Alueella on yli 10 000 asukasta ja lähiö kasvaa edelleen, siitä huolimatta kaupunginosasta puuttuu asukastiloja. Helsingin kaupunki lakkautti leikkausten yhteydessä n. 15 vuotta sitten nuorisotilan ja siinä olleen Maatullin kerhohuoneiston. Monissa muissa Helsingin saman suuruisissa kaupunginosissa on useita julkisia asukastiloja. Julkiset Read more…

Perussuomalaiset irtisanoutuivat kaupunkistrategiasta

Uuden suomen puheenvuoro 13.9.2017 Helsingin kaupunginvaltuustossa käsiteltiin kaupunkistrategiaa. En ihan ehtinyt pitää koko puhettani (aikaa 4 min): Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Kaupunkistrategiassa on hyviä kohtia, mutta koska aikaa on rajoitetusti, keskityn perustelemaan miksi en halunnut sitoutua siihen. Laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden sairaanhoitoa ei tule laajentaa ja se olisi mielestäni pitänyt Read more…

Vaaliteemat

Turvallinen Helsinki! Kadulla liikkumisen täytyy olla turvallista kaikille. Mellastavat häirikköjengit ajoissa järjestykseen! Helsinkiläisten tulee kokea, että viranomaiset suojelevat heitä ja ovat heidän turvanaan. Suomalainen Helsinki! Helsinki ei voi vastaanottaa massoittain maakunnista tulevia turvapaikanhakijoita elätettäviksi. Lasku tulee liian suureksi helsinkiläisille ja luo kaupunkiin slummeja! Veronmaksajille kalliiksi koituva paperittomien maassaoleskelijoiden ilmainen terveydenhuollon Read more…

Rohkeasti helsinkiläisten puolesta!

Olen Helsingin kaupunginvaltuutettu. Helsinkiläinen jo 80-luvulta. Humanististen tieteiden kandidaatti ja kansanedustajan avustaja. Toimin vuosina 1989-2011 englannin ja espanjan kielen kouluttajana kielikoulutusyrityksessä. Opetin myös esim. eduskunnassa ryhmiä, joissa oli kansanedustajia ja virkamiehiä. Vuonna 2011 lähdin aktiivisesti mukaan politiikkaan. Aloitin kansanedustajan avustajana heti uuden eduskunnan kokoontuessa 2011. Avustajan tehtäviin ovat kuuluneet valtiopäivätoimiin Read more…